Käytännössä tieliikennelaki tarjoaa autoilijalle valinnanvapautta mutta myös vastuuta, eli muun muassa mahdollisuutta käyttää nasta- tai kitkarenkaita aiempaa pidemmän ajan.
Ennen talvirenkaiden vaihtoa kannattaa siis tarkastaa ainakin käytettävien renkaiden ikä, kulumisen tasaisuus, urien syvyys ja nastarenkaissa nastojen kunto.
Nastasta katsotaan, että se nousee renkaasta riittävän ylös, on napakasti kiinni ja että lumi- ja jääpintaan pureutuva nastapiikki on erotettavissa.
Kitkarenkaita käyttävänä, varmista, että ne ovat Pohjoismaiseen käyttöön sopivat. Tämä johtuu siitä, että esimerkiksi niin sanotut Keski-Euroopan kitkat voivat olla lumella ja jäällä pahimmillaan jopa hengenvaarallisia, vaikka esimerkiksi pintaa olisi jäljellä reilustikin.
Autoilijoille on uutuutena tarjolla aiempaa useammin ostettavaksi myös ympärivuotiseen käyttöön tarkoitettuja niin sanottua all season -renkaita. Ne eivät kuitenkaan takaa riittävää pitoa Suomen talvessa, eli riittävän pidon takaavaan turvalliseen talviajoon vaaditaan käytännössä pohjoismaiseen talveen sopivat talvirenkaat.
All season -renkaita voi halutessaan käyttää ”välikelin” renkaina ennen talvirengaskautta ja talvikauden jälkeen ennen kesärengaskautta. Silloin käytössä olisi vuoden aikana kolme rengaskertaa.
Tervetuloa palveltavaksi!